Kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys

Apulanta on järkälemäinen suomirock bändi. Itse olen sitä oppinut pienenä kuuntelemaan, kun se soi autossa usein. Ja festareita kiertäessä on tullut parikymmentä kertaa vastaan ja välillä olen käynyt klubeillakin katsomassa. Kaksi vuotta sitten ensimmäiset areenakeikat Barona-areenalla menivät minulta sivu suun, kun olin Itävallassa niiden aikaan, mutta nyt oli vuorossa pääpäivä Helsingin Jäähallissa.

Apulanta on aloittanut uransa jo ennen minun syntymää ja itse tutustuin bändiin vasta Hiekka-levyn aikaan (2003, Jere 7 vuotta, äitin kanssa kuunneltiin autossa :D). Sen jälkeen tulleet Kiila ja Eikö vielä ole edes ilta -albumit ovatkin mielestäni bändin parhaat. Sen takia Jäähallissa soitetut Pala siitä ja Vauriot olivat yksiä illan kohokohtia, kun niitä ei ole keikoilla aikoihin soitettukaan.

Lähes kolmetuntinen show oli "jaettu osiin" ja ensimmäinen kolmannes sisälsi vanhoja biisejä, mitä bändin omien sanojen mukaan "ei tunne kun Matomontussa olijat" (Myös permanto oli siis jaettu ison lukan meiningin tyyliin; lavan eteen oli aidattu oma alue, mihin tosifanit voi ostaa ns. varmat eturivipaikat). Kun suurin osa niistä kappaleista oli julkaistu minun ollessa vielä taaperoiässä, niin ne eivät olleet kaikista tutuimpia ja tärkeimpiä bändin tuotannosta. Silti lukuisien festarikeikkojen jälkeen oli virkistävää kuulla keikoilla muitakin kappaleita kuin hitit!

Bändin huomasi nauttivan tilanteesta suunnattomasti. Toni ja Sipe kyselivät useampaan otteeseen toisiltaan, miltä nyt tuntuu ja kertoivat, että oli helvetin hienoa olla siellä sekä kun Jäähalli oli täynnä ihmisiä. Kerrankin itse en kiinnittänyt juurikaan huomiota muuhun yleisöön - lavalla tapahtui niin paljon ja oli ihan mahtavaa fiilistellä Apulantaa pitkästä aikaa. Olin itse Matomontussa, eturivissä ja sille varattu alue oli todella iso ihmismäärään verrattuna, niin ei tuntunut minkäänlaista tungosta ja senkin puolesta oli todella hyvä keikka. Loppu permannosta näytti ainakin ahtaammalta, mutta en osaa sanoa, oliko siellä tukalammat oltavat vai yhtälailla tilaa nauttia.

Keikan edetessä radiosta tutut kappaleet alkoivat muodostaa settiä, mutta koska kyseessä oli Tuplapyssy-keikat Jäähallissa, ei lavalla ollut vain kolme ukkoa vetämässä. Ensinnäkin lavalla oli koko ajan viisi ukkoa - Tonin, Sipen ja Villen lisäksi Antti Pitkäjärvi koskettimissa ja Pauli x toisessa kitarassa - ja miesten ympärillä oli isot lavasteet, mitkä nekin vaihtuivat kesken show'n. Oikeastaan sen vaihdon aikana lavan eteen vedettiin verho ja catwalkille tuli kuoro sekä bändistä vain Toni vetämään Armon.

Extrana lavalla nähtiin myös jousikvartetti, kuoro toiseenkin otteeseen, tanssijaryhmä sekä Seppo Räty Zeuz-jumalaksi pukeutuneena. Sipen rummut olivat usean metrin korkeudessa korokkeella ja Toni lensi vaijerien avulla laulaessaan Valot pimeyksien reunoilla. Kappaleen aikana yleisön puhelimien valot loivat huikean näköisen tähtimeren ja siitä tuli yksi illan hienoimmista hetkistä. Toinen sellainen oli viimeisenä esitetty, yhtyeen ensimmäisiin hitteihin kuuluva Piiskaa ja kuinka kappaleen jälkeen bändi tuli catwalkille kumartelemaan yleisölle eri suuntiin. Kahden huikean jäähallikonsertin jälkeen huomasi, ettei kenelläkään lavalla tai yleisössä ollut kiire mihinkään, vaan voitonriemukkaasta tunteesta nautittiin loppuun saakka.

Biisilista

Käännä se pois
001
006
Kadut
Vauriot
Pala siitä
Tuhka ja veri
007
0010
Armo
Mitä kuuluu
...Silti onnellinen
Viivakoodit
Aggressio
Paha, paha asia
Terä
Ruhtinaat
Ravistettava ennen käyttöä
Amerika
Hiekka
Mä nauran tälle
Sun kohdalla
Mitä vaan
Koneeseen kadonnut
Vasten mun kasvojani
Viisaus ei asu meissä
Jumala
Pahempi toistaan
- - -
'Valot pimeyksien reunoilla
Mato
Ilona?
Anna mulle piiskaa

Rakas nyt ollaan hiljaa

Haloo Helsinki! on nykyään yksi suurimmista suomalaisista bändeistä. Lokakuussa 2015 bändi jäi vuoden mittaiselle tauolle ja täydellisen hiljaiselon jälkeen myi jäähallin Tallinnassa kahdesti lähes samantien loppuun! Tai no, hiljaiselo oli loppunut jo kuukautta aiemmin Facebook-kuvan, -videon sekä uuden kappaleen myötä, mutta kaksi areenaa Itämeren toisella puolella on silti aika hieno saavutus.

Itse olen seurannut bändiä lähes uran alusta asti. Ensimmäiset biisit pääsivät radiosoittoon ja siihen aikaan seuraamiini musiikkiohjelmiin aika hyvin. Näin ensimmäisen keikan vuonna 2009 Myötätuulirockissa ja bändin livemeininki vaikutti lupaavalta samantien. Siinä oli jotain samaa, kun PMMP:ssä - rock ja asenne, lavalla vedetään täysillä. Kolmosalbumin myötä aloin tosissani innostumaan heistä ja kun vuonna 2014 täytin vihdoin 18 sekä aloin käymään töissä, niin saumat HH!:n keikoilla kiertämiseen suurenivat huomattavasti. Lisäksi PMMP oli kuopattu siihen mennessä, mikä ennen vei kaikki rahat ja ajan.

Alkuvuodesta 2015 ilmoitettiin keikkatauosta ja sinä vappuna, nähtyäni 30. keikan bändiltä, ajattelin että päätöskeikalla Hartwall areenalla voisi viettää seuraavat pyöreät keikat. Viimeisin Kiitos ei ole kirosana -levy oli kuitenkin niin hyvä ja villiinnyin sinä kesänä "rajattomista mahdollisuuksita" kiertää festareita, että elokuun lopussa Haloo Helsinki! -risteilyllä tuli jo 41. keikka ja kaksi Hartsu-show'ta siihen päälle ennen taukoa :) Eikä sellaisen keikkamäärän jälkeen oikeastaan edes harmittanut koko tauko. Vaikka bändillä on loistavia biisejä ja tykkään heidän livemeiningistä, siinä on yksi suuri eroavaisuus muihin "saman genren bändeihin", mitä käyn katsomassa; Haloo Helsingistä puuttuu tietynlainen spontanius. PMMP:n lisäksi esimerkiksi voisi ottaa Maija Vilkkumaan ja Apulannan, joita katsoessa ei ikinä voi olla aivan varma, mitä kappaleita kuulee ja hauskoja spiikkejä kappaleiden välissä. HH!:n keikoilla settilista saattaa muuttaa järjestystä kiertueiden välissä, mutta biisit ja Ellin spiikit ovat pysyneet samoina jo monta vuotta.

Kuuntelin Haloo Helsinkiä aika vähän koko vuoden aikana enkä kertaakaan niitä kappaleita, mitkä joka ikisellä keikalla soitettiin. Silti, kun uusi Rakas-kappale julkaistiin, vietin sen parissa pitkän ajan heti ilmestyttyä Spotifyhin. Se oli juuri sitä, mitä toivoin "uudelta Haloo Helsingiltä" - vähän erilainen, aikuismaisempi ja ei-niin-maailmaa-pelastava. Rehellisyyden nimissä odotin jotain rock-henkisempää, mutta luotan, että sitä löytyy sitten tulevalta albumilta.

Pari viikkoa sitten voitin Radio Novan nettikilpailussa pääsyn heidän studiolle "aamiaiselle Haloo Helsingin kanssa +yllätysohjelmaa." En ollut ikinä ennen käynyt missään oikeissa fanitapaamisissa (ainakaan muistaakseni), vaikka keikkojen yhteydessä pienenä fanipoikana joskus nimmareita hainkin. Kun yllätysohjelmaksi paljastui, että he soittivat studion nurkassa pari kappaletta akustisesti, Rakkaan aikana silmäkulmani kostui vähän onnesta. Ehkä minulla oli kuitenkin ollut vähän ikävä ja tuntui todella kivalta nähdä heidät soittamassa taas yhdessä. Lisäksi sen aamupäivän aikana oli hauska ottaa uusi kuva koko bändin kanssa - edellisestä on jo neljä vuotta:

Tallinnan keikkoja ja Hulluuden Highwayta odotellessa!
-Jere

2016

Sitä sanotaan, että se kuinka viettää uuden vuoden, kuvastaa jossain määrin koko vuotta. Armeijaa lukuunottamatta allekirjoitan sen; minun vuoteen 2016 kuului hyvin vahvasti samat kaverit, livemusiikki ja viini ;)
Vietimme vuodenvaihteen 2015-2016 mm. Maija Vilkkumaan keikalla Senaatintorilla. Olimme Villen kanssa myös Maijan "arpomina" lavalla Kissavideoiden aikana ja sama toteutui vähän turhan monella (neljällä) muullakin keikalla. Maija siis koko vuoden kyseli ihmisiä tanssimaan lavalle parin biisin ajaksi ja sen ansiosta olen ollut nyt myös Tavastian ja Ruisrockin lavalla! #lifegoals Virgin oilissa kiertueen viimeisellä keikalla olimme myös ja täytyy kehus, että se oli Maijan paras (sekä pisin) keikka, mitä olen nähnyt. Kevään konserttisalikiertueen keikkoja olisin halunnut nähdä ehkä useamman, kun siellä soitettiin uusi versio Mun elämää -kappaleesta sekä Vähän ennen, mitä ei oltu ensimmäisen levyn kiertueen (eli vuoden 2000) jälkeen esitetty! Muuten siitä kiertueesta alkoi vain suuri hämmennys artistin yhä oudommiksi muuttuviin asuihin sekä vitsi uimalelu-flamingo Pentistä, joka oli siis ostettu rekvisiitaksi lavalle ja kävi lähes joka keikalla yleisössä daivaamassa loppuvuoden :D

Tammikuun alussa lähdin suorittamaan asepalvelustani ja se vähensi keikkailua jonkin verran. Mutta jo tammikuussa Ville ja Marika sai minut ylipuhuttua lähes suoraan lomabussista lähtemään Tavastialle katsomaan Robinia. Ja olihan se hyvä, ei voi valittaa ;) Varsinkin, kun myöhemmin Ruisrockissa "jouduin" Robinin keikan skippaamaan Olavin soittaessa samaa aikaa... Onneksi elokuulle voitettiin vielä liput Casinolle Radio suomipopin järjestämälle eturivikeikalle, mitkä oli samalla Robinin 18-vuotissynttärit :P

Ennen helmikuuta olin ollut katsomassa myös uutta Younghearted-trioa, joilta oli siihen mennessä julkaistu vasta ihan pari kappaletta. Nyt kuitenkin debyyttialbumi Nuori sydän on myynyt jo kultaa ja on myös minun kuunneilluimia levyjä tältä vuodelta :)
Toinen kuunnelluimmista levyistä on varmaan Elias Kaskinen & päivän sankarit debyyttilevy Elämä lupaa mulle. Muutaman kerran kävin heitäkin livenä katsomassa ja täytyy myöntää, ettei se vakuuta yhtä paljon kuin levyn lyriikat, mutta varmasti menen vielä uudelleen. Livemusiikin kuuntelusta on tullut niin hyvä tapa purkaa kaikki oman elämän ahdistukset, mitkä niihin kappaleisiin rinnastaa :D Kannattaa kokeilla!
Uusia tulokkaita ovat myös Elias Gould ja Ellinoora, jotka näin Tavastian uuden polven illassa maaliskuussa. Elisa on julkaissut EP:n ja albumi on tulossa alkuvuodesta - suosittelen tutustumaan! Ellinoora taas julkaisi ehkä koko vuoden parhaan levyn (ainakin debyyttilevyistä, loistava sellaiseksi) syyskuussa. Nykymaailman tyylisesti yli puolet levyn kappaleista oli julkaistu singleinä jo etukäteen, mutta niiden avulla Ellinoora esiintyi kesällä jo lähes kaikilla suurimmilla festareilla. Ensi kesää ja päälavoja odottaessa ;) Levynjulkkarit viittä vaille loppuunmyydyllä Tavastialla oli yksi vuoden siisteimmistä kokemuksista, kun puoli vuotta aiemmin siellä oli ollut vain kourallinen ihmisiä!

Syntymäpäiväni on helmikuun alussa ja tietysti vietin ne intissä. Onneksi saman viikon perjantaina pääsin kuitenkin juhlimaan Lahteen, katsomaan Olavi Uusivirtaa :D Uusi levy oli vasta tulossa, mutta sillä viikolla YleX:n uuden musiikin aamuvuoro oli ottanut sen ennakkokuunteluun ja juuri oikeana päivänä julkaistiin yksi levyn parhaista biiseista; Syntymäpäivä ;) Muuten se keikka jäi harmittavan vaisuksi uusia, tuntemattomia biisejä kuunnellessa. Vaan kaksi kuukautta myöhemmin (taas Lahdessa) kerroin Olaville, kuinka he oli vetäneet juuri parhaan keikkansa ja että poskiini sattui se kaikki hymyily. Samanlainen olo tuli Saaristo Open -festareilla, viimeisenä lomaviikonloppuna armeijasta, kun täydellisen keikan aikana Olavi vielä haki minut valssaamaan lavalle. Kuitenkin ehkä se paras keikka oli uudenvuodenaaton aattona Tulisuudelmassa. Siellä ei tapahtunut mitään erikoista (tai no mun lempibiisi vedettiin spontaanisti, kun sitä pyysin), mutta olin hiestä läpimärkä kahden kappaleen jälkeen ja jokainen biisi kuulosti maailman parhaalta. He on ehkä Suomen paras livebändi nykyään, vaikka en levyltä kovin usein jaksakaan kuunnella. Niin kuin PMMP aikoinaan :)

Kuva: Tomi Palsa

Chisun (jo edellisenä vuonna julkaistu) Polaris-albumi oli yksi armeija-ajan sellainen turvalevy, varsinkin Onni-kappaleessa lyriikat "Kaikki oikein on nyt / olet selviytynyt / muistatko silloin sua itketti illoin? / Tartutaan kii / painetaan sydämiin / tämä hetki / tämä onni" toi jonkinlaista lohtua kaiken "kidutuksen" keskellä, että vielä tuo hetki koittaa. Ja kun muutamaa viikkoa kotiutumiseni jälkeen Chisu Ruisrockin Rantalavalla yllätykseksi tuon kappaleen esitti, niin se oli todella onnellinen hetki.
Pari viikkoa myöhemmin saman artistin kanssa kävi hauska "sattuma", kun lähdimme Marikan kanssa Tammerfesteille, vaikka omistimme myös voitetut liput Tikkurila festivaaleille. Chisu esiintyi Tampereella ja oli perushyvä keikka. Minä olin festaroinut niin paljon muutaman viikon aikana, että päätin "hyvien bändien" jälkeen lähteä junalla kotiin nukkumaan. Tikkurilan juna-aseman kohdalla kuitenkin mietin, että minulla on ranneke sinne festareille ja siellä olisi vielä Apulanta pääesiintyjänä - sekä puolen tunnin päästä Chisu uudestaan! Siispä olin kahdesti eri kaupungeissa Chisun eturivissä sinä päivänä :D

PMMP oli minulle aikoinaan iso bändi, kuten kaikki tuttuni ja jotkut tämän blogin lukijat varmasti tietää. Kun Mira Luoti julkaisi soolokappaleen tammikuun alussa, se herätti todella ristiriitaisia fiiliksiä, mutta edelleen se on minusta ihan hyvä kappale ja hänen levyn parhaimmistoa. Maailma kylässä -festareilla näin Luodin ensimmäisen soolokeikan ja rehellisyyden nimissä se oli kiusallinen kokemus. Mutta elokuun lopulla Art goes kapalla -keikka akustisesti Zetorissa oli niin hyvä, etten voinut uskoa aikaa kuluneen vain kolme kuukautta. Vaikka levy ei puhuttele minua samalla tavalla kuin PMMP aikoinaan, niin olen todella onnellinen Miran puolesta, että hän sai jatkettua musiikin tekemistä ja kehittyy silmissä soolouran kanssa. Uutta musiikkia odotan mielenkiinnolla.
Vesala taas ylitti kaikki odotukseni heti alkuun. Ei sekään vedä vertoja PMMP:lle, mutta odotin aivan erilaista ja sellaista ylitaiteellista musiikkia, kun todellisuudessa hänen levy kolahti samantien. Olisin todella halunnut Vesalan ensimmäiselle keikalle, mutta päättänyt myös viettää juhannuksen mökillä. Onneksi asioilla on tapana järjestyä ja pääsin juhannusaatonaattona (onko tuo yhdyssana?) The Circukseen katsomaan Paulan treenikeikkaa päivää ennen ensimmäistä virallista esiintymistä! Eihän se keikkakokemuksena kovin kummoinen ollut, kun kyseessä oli vasta viimeiset harjoitukset, mutta todella mielenkiintoista päästä sellaisia seuraamaan :) Ruisrockissa oli sitten ensimmäisen oikean Vesala-keikan vuoro ja siitä tuli ehkä yksi mielenpainuvimmista keikoista siltä kolmelta päivältä. Ja loppuun myönnettäköön, että vaikka olin päättänyt olla kiertämättä Paulan keikoilla sen kummemmin, niin yhteensä kymmenen niitä näin sen kolmen kuukauden kiertueen aikana. On se taitava nainen!

Ehkä vähän omaksi yllätykseksenikin, vuoden kovin keikkasaldo tuli SANNIn kanssa! Enkä edes nähnyt kuin _yhden_ keikan intin aikana (Tampereen Pakkahuoneella ja oli hyvä!), mutta festarikesä teki tehtävänsä :D Minulla oli kolmen viikon kesäloma, minkä aikana olin enemmän festareilla kuin kotona ja Sannin porukka esiintyi 5/7 niistä festareista, missä olin. Samoin teki Antti Tuisku, mutta jostain syystä siihen kyllästyin paljon pahemmin. Ja kerrottakoon, että tarkoituksellisesti en kiertänyt kummankaan artistin perässä joka paikkaan, mutta he esiintyi lähes joka festareilla ja totta kai olivat osasyy mennä... Tuon kolmen viikon rypistyksen jälkeen, parin viikon tauon jälkeen, tein vielä sunnuntaiajelun Heinolassa jyrää -tapahtumaan katsomaan Sannia ja heidän kesäkiertueen ainoa klubikeikka oli Helsingissä elokuun lopulla...
Syksyllä Sannilta tuli artistin omaa nimeä kantava kolmosablumi ja oli taas aivan uusi into lähteä keikoille, kun he esitti uusia biisejä! Varsinkin vuoden päätöskeikka The Circuksessa oli niin huikea, että hymyilyttää edelleen. Kesän Kaivohuoneen keikalle oli luvattu jotain speciaalia, mikä oli lopulta Söpö-kappaleen ensiesitys. Odotukseni samanlaisista lupauksista The Circukseen eivät siis olleet kovin korkealla, mutta siellä oli biisilistalla kappaleita, mitä ei oltu ennen/pitkään aikaan esitetty, Cheek sekä Maija vierailemassa ja show kesti kaksi tuntia.


Näin vuoden aikana todella paljon muitakin bändejä, niistä voi lukea ylempää "Keikkoja" -osiosta. Yritin tämän kirjoituksen pitää kohtuullisen pituisena ja keskittyä vain niin sanottuihin kohokohtiin vuodelta ;) Sekä merkittävimpiin keikkoihin/artisteihin.